Sivut

perjantai 13. heinäkuuta 2012

No. 6 - Vol. 1 Ch. 1 (c)


Jatkoa osalle B
T/N: No. 6 kuuluu Asano Atsukolle!
Kiitos Varjopojalle betauksesta~ ^^ 

* * *
Äiti istui olohuoneen sohvalla syventyneenä seinälle asetettuun taulutelevisioon. Hän huomasi minun tulevan sisään ja osoitti ruutua. Pitkä-, suorahiuksinen naisuutistenlukija lähetti varoituksen kaikille Chronoksen asukkaille.

Vanki oli paennut länsilohkon vankilasta ja oli viimeksi nähty pakenevan Chronoksen alueelle. Myös hurrikaani oli osasyyllinen alueen lukitsemiseen sinä yönä. Kaikkia alueella olijoita, mukaan lukien erityistapaukset, kiellettiin lähtemästä ulos kodeistaan.

Nezumin kasvot ilmestyivät näytölle. Alapuolella sanat "VS103221" kiiluivat punaisilla kirjaimilla.

"VS..."

Nostin lusikallisen kirsikkakakkua suuhuni. Joka vuosi äidin perinteenä oli leipoa kirsikkakakkua syntymäpäivilleni. Tämä johtui siitä, että  isä oli tuonut kotiin kirsikkakakkua sinä päivänä kun synnyin.
Äidin sanoista päätellen isäni oli toivoton tapaus, joka nautiskeli rahan tuhlaamisesta ja naisista, mutta ennen kaikkea pullosta - hän oli vain askelen päässä alkoholismista. Hän oli tullut eräänä päivänä kotiin ostettuaan juovuksissa kirsikkakakkua - kolme kappaletta - jotka olivat olleet niin hyviä, ettei äiti voinut kuin muistaa niiden maun joka kerran syyskuun seitsemännen lähestyessä. Vanhempani erosivat kaksi kuukautta kirsikkakakun jälkeen. Joten valitettavasti minulla ei ole muistoja toivottomasta isästäni, joka oli vain askelen päässä alkoholismista. Mutta siitä ei ollut haittaa. Sen jälkeen, kun minut napattiin parhaiten sijoittuneena, äiti ja minä saimme oikeuden asua Chronoksessa, taattuina täydellisiin elinolosuhteisiin, mukaan lukien tämän vaatimattoman, mutta hyvin varustetun talon. Siitä ei ollut ollenkaan haittaa.

"Muistin juuri, pihan turvajärjestelmä on yhä pois päältä. Ei haittaa vaikka sen jättäisikin pois, vai mitä?"

Äiti nosti itseään hitaasti. Hänen painonsa oli noussut viime aikoina paljon ja liikkuminen näytti vaivalloiselta.

"Tuo juttu on mikäkin riesa. Jopa kissan hyppääminen aidan yli laukaisee hälytyksen ja turvaviraston ihmiset tulevat joka ikinen kerta tarkastamaan. Mikä kiusa."

Aivan kuin riippuvuussuhteena hänen painonnousulleen, hän oli alkanut kutsua asioita "riesoiksi" yhä useammin ja useammin.

"Mutta katso häntä, hän on yhä niin nuori. VS... Mitäköhän hän on tehnyt."

Vs. V-siru. Se oli lyhenne Voima-sirulle ja se oli alunperi termi Amerikassa puolijohteelle, jota käytettiin sensuroimaan television sisällystä. Tällä sirulla pystyttiin asettamaan televisio sensuroimaan väkivaltaiset ja häiritsevät kohtaukset. Jos muistan oikein, tätä termiä käytettiin ensimmäisen kerran vuoden 1996 tietoliikenteen toiminnan tarkastuksessa.

Mutta No. 6:ssa termi VS kantoi painavempaa merkitystä. Murhan tekijät, yritetty murha, ryöstö, pahoinpitely ja muut väkivaltaiset rikokset olivat aiheita, jonka takia siru istutettiin ruumiiseen. Tämä mahdollisti vangin jokaisensijainnin, tilanteen ja jopa mielialan vaihtelun seuraamisen tietokoneella. VS oli termi, jota käytimme väkivaltaisista rikollisista.

- - Mutta kuinka hän otti sirun pois?

Jos VS oli yhä hänen ruumiissaan, hänen olinpaikkansa voitaisiin tuoda esiin välittömästi kaupungin seurantajärjestelmällä. Olisi pitänyt olla helposti mahdollista pidättää hänet ilman, että kaupunkilaiset huomaisivat. Se, että hänen paostaan uutisoitiin julkisesti ja lukitsemisen pantiin täytäntöön, voisi tarkoittaa ainoastaan sitä, että he eivät olleet kyenneet löytämään hänen olinpaikkaansa.

- - Voisiko se ampumahaava olla...? Ei, ei se voi olla.

En ollut koskaan nähnyt ampumahaavaa ihmisella ennen, mutta voin sanoa, että se oli ehdottomasti aiheutunut välimatkan päästä ammuttaessa. Jos hän olisi repinyt sirun pois itse olkapäänsä lihan mukana, hänellä olisi ollut vakavampi haava palovammoilla ja muilla. Paljon vakavampi.

"Melko tylsää, eikö olekin? Harmi, sillä onhan sentään sinun erityinen päiväsi."

Äiti huokaisi sirotellessaan persilijan hiutaleita lihapataan, joka oli pöydällä. "Tylsä" oli toinen sana, jota äiti käytti useammin näinä päivinä.

Äiti ja minä olimme hyvin samankaltaisia. Olimme molemmat hieman yliherkkiä, emmekä pitäneet sosialisoimisesta paljoa. Ihmiset ympärillämme olivat mukavia, niin mukavia, ettei heistä ollut mitään pahaa sanottavaa. Luokkatoverini, kaupunkilaiset ympärillämme, he olivat leppoisia, älykkäitä  ja tarkkoja käytöksestään. Kukaan ei kohottanut ääntään loukatakseen ketään tai kohdellut ihmisiä vihamielisesti. Ei ollut omituisia tai vilpillisia ihmisiä. Kaikki pitivät yllä sellaista huolellista terveellistä elämäntapaa, että jopa hieman pyöreät hahmot, kuten äitini, olivat harvinaisia. Tässä rauhallisessa, vakaassa ja yhdenmukaisessa maailmassa, missä kaikki näyttivät samalta, äitini kasvoi lihavemmaksi, joka toisen sanan ollessa "riesa" tai "tylsä" - ja minä rupesin huomaamaan muiden ihmisten läsnäolon sortavana.

Riko se.
Tuhoa se.
Tuhoa mikä?
Kaikki.
Kaikki?

Lusikka luiskahti kädestäni ja kalahti lattialle.

"Mikä hätänä? Vaikutit jotenkin poissaolevalta."

Äiti vilkuili uteliaana minua. Hänen pyöreät kasvonsa ratkesivat hymyyn.

"Tämäpä on harvinaista sinulta, Shion, olla noin omissa ajatuksissaan. Haluatko minun desinfioivan tuon lusikan?"

"Voi, ei. Ei tämä mitään." Hymyilin takaisin hänelle. Sydämeni hakkasi niin kovaa, että oli vaikea hengittää. Nielaisin mineraaliveden alas yhdellä kulauksella. Ampumahaavoja, verta, VS, harmaat silmät. Mitä tämä kaikki oli? Ne eivät olleet olleet elämässäni koskaan tähän mennessä. Mitä ne halusivat näin yllättäen tunkeutuessaan elämääni?


Minulla oli ohikiitävä aavistus. Tunne, että suuri muutos oli tapahtumassa. Aivan kuin virus, joka menee soluihin ja muuttaa tai tuhoaa ne täysin, minulla oli tunne, että tämä tunkeilija järkyttäisi maailmaani ja tuhoaisi sen kokonaan.

"Shion? Oikeasti, mikä sinuun on mennyt?"

Äiti tutkaili kasvojani taas ilme huolestuneena.

"Anteeksi, äiti. Se raportti häiritsee minua. Syön huoneessani", valehtelin ja nousin ylös.

---

"Älä sytytä valoja."

Matala ääni käski minua heti, kun astuin huoneeseen. En pitänyt pimeästä, joten jätin yleensä valot päälle. Mutta nyt oli sysipimeää.

"En näe mitään."

"Ei sinun tarvitse."

Mutta jos en voisi nähdä, en voisi liikua. Seisoskelin avuttomana muhennos ja kakku käsissäni.

"Jokin tuoksuu hyvältä."

"Toin muhennosta ja kirsikkakakkua."

Kuulin arvostavan vislauksen pimeydestä.

"Haluatko?"

"Totta kai."

"Aiotko syödä pimeässä?"

"Totta kai."

Liikutin varovasti jalkaani eteenpäin. Pystyin kuulemaan hiljaisen tirskahduksen.

"Etkö osaa liikkua edes omassa huoneessasi?"

"En satu olemaan yöeläin, kiitos vain. Näetkö sinä pimeässä?"

"Olen rotta. Totta kai näen."

"VS 103221."

Pimeydessä pystyin aistimaan Nezumin jäykistymisen.

"Olit kaikkialla uutisissa. Julkkis."

"Hah. Enkö näytäkin paljon paremmalta livenä? Hei, tämä kakku on hyvää."

Silmäni tottuivat pimeyteen. Istuuduin sängylle ja katsoin Nezumia silmät sirrillä.

"Pääsetkö varmasti pakoon?"

"Totta kai."

"Mitä teit sirulle?"

"Se on yhä sisälläni."

"Haluatko minun ottavan sen pois?"

"Leikkaus taas? Ei kiitos."

"Mutta..."

"Ei sen ole väliä. Se juttu on jo joka tapauksessa hyödytön."

"Mitä tarkoitat?"

"VS on vain lelu. Sen käyttökelvottomaksi tekeminen on helppo nakki."

"Vai lelu."

"Jep, lelu. Ja annahan kun kerron jotakin. Kaupunki itsessään on kuin lelu myös. Halpa lelu, joka on nätti vain ulkopuolelta."

Nezumi oli syönyt loppuun muhennoksen ja kakun. Hän huokaisi tyytyväisenä.

"Joten olet vakuuttunut, että pääset pakoon, kun kaupunki on hälytystilassa?"

"Totta kai."

"Mutta kaupungilla on tiukka turvatarkastus tulijoille, joita ei ole kirjattu. Tällä koko alueella on kokonainen järjestelmä paikalla sellaisille ihmisille."

"Niinkö luulet? Kaupungin järjestelmä ei ole niin täydellinen kuin luulet. Se on täynnä reikiä."

"Miten voit tietää?"

"Koska en ole osa tätä järjestelmää. Teidät kaikki on ohjelmoitu mukavasti uskomaan, että tämä reikäinen feikkisotku on täydellistä utopiaa. Tai ei, ehkä se on mitä te haluatte uskoa."

"Minä en."

"Häh?"

"En usko, että tämä paikka on täydellinen."

Sanat putkahtivat ulos suustani. Nezumi meni hiljaiseksi. Edessäni oli vain pimeyden lakeus. En pystynyt tuntemaan hänen läsnäoloaan laisinkaan. Hän oli oikeassa, hän oli kuin rotta. Öinen jyrsijä, piilossa pimeydessä.

"Olet outo", hän sanoi hiljaa, vielä matalammalla äänellä kuin aiemmin.

"Niinkö?"

"Niin. Tuo ei ole mitään, mitä supereliitti sanoo. Etkö ole ongelmissa, jos viranomaiset saavat tietää?"

"Joo, isossa."

"Otit hoiviisi juuri karanneen VS:n, etkä raportoinut siitä virastolle... Jos he saavat tietää siitä, se on vielä isompi ongelma. He eivät päästä sinua helpolla."

"Tiedän."

Nezumi tarrautui yllättäen käsivarteeni. Hänen laihat sormensa upposivat lihaani.

"Tiedätkö varmasti? Tarkoitan ettei se ole minun ongelmani, mitä sinulle tapahtuu, mutta jos sinut pyyhitään pois takiani, en pitäisi siitä. Minusta tuntuisi kuin olisin tehnyt jotakin kamalaa..."

"Se on huomaavaista sinulta."

"Mama sanoi aina: 'Älä aiheuta ongelmia muille.", hän sanoi kevyesti.

"Aiotko sitten lähteä?"

"En. Olen väsynyt, ja ulkona riehuu hurrikaani. Ja olen päässyt viimein sänkyyn. Nukun täällä."

"Koeta päättää."

"Papa käski aina erottaa julkiset käytöstavat yksityisistä tunteista."

"Kuulostaa mahtavalta isältä."

Hänen sormensa erkanivat kädestäni.

"Luulen, että olin onnekas, että olit outo", Nezumi sanoi pehmeästi.

"Nezumi?"

"Hm?"

"Miten pääsit Chronokseen?"

"En kerro."

"Pakenit siis vankilasta ja tulit kaupunkiin? Onko se edes mahdollista?"

"Totta kai se on mahdollista. Mutta en päässyt No. 6:n omin avuin. Eräs päästi minut sisään. Ei tosin sillä, että olisin halunnut tänne."

"Päästi sinut sisään?"

"Jep. Voisi sanoa, että minua saatettiin."

"Saatettiin? Poliisiko? Minne?"

Vankila sijaitsi länsilohkossa, korkean turvatason alueella. Kenen tahansa No. 6:een haluavan täytyi anoa lupa virastolta. Ne, joilla oli erityinen maahantulolupa, saivat mennä vapaasti sisään ja ulos, mutta kuulin, että uusien hakijoiden täytyi odottaa ainakin kuukausi ennen edes lomakkeen hyväksymistä - ja yleensä alle kymmenen prosenttia hyväksyttiin. Myös kaupungin sisällä vietettävän ajan määrä oli ankarasti rajoitettu. Luonnollisesti ihmisiä alkoi kerääntyä länsilohkoon. Mitä enemmän ihmisiä odotti heidän lupaansa käsiteltävän, sitä enemmän majoitus- ja ruokailulaitoksia kertyi kaduille palvelemaan heitä. Silti enemmän ihmisiä tuli työasioissa sinne. En ole koskaan ollut länsilohkossa itse, mutta olen kuullut sen olevan sekava vaikkakin eloisa paikka. Siellä rikosten määrä oli korkealla. Suurin osa VS:tä, jotka täyttävät vankilan sellejä, ovat länsilohkon asukkaita. Vuodesta elinkautiseen vaihtelevat tuomiot riippuivat iästä, rikostaustasta ja rikoksen väkivallan asteesta. Kuolemantuomiota ei ole. Länsilohko palveli eräänlaisena linnoituksena, jossa oli kaikki rikosoikeudelliset ihmiset ja asiat, ja esti sen tulemasta kaupunkiin. Joten se, että VS saatettiin sieltä kaupungin muurien sisäpuolelle - minne he olivat menossa? Ja mistä syystä?

Nezumi ryömi vuoteeseen.

"Luultavasti Kuunpisaraan."

"Kaupungintaloon!" huudahdin. "Kaupungin keskipisteeseen? Miksi?"

"En kerro. Sinun ei luultavasti pitäisi edes tietää."

"Miksi ei?"

"Olen väsynyt. Anna minun nukkua."

"Etkö voi kertoa minulle jotakin?"

"Voitko taata, että pystyt unohtamaan täysin kaiken, kun olet kuullut sen? Teeskennellä, ettet kuullut? Kertoa empimättä valheen, ettet tiedä mitään? Saatat olla fiksu, mutta et ole aikuinen. Et pysty valehtelemaan yhtä hyvin."

"Luulen niin, mutta..."

"Joten älä sitten kysele minulta. Vastapalveluksena minäkään en kerro kenellekään."

"Häh? Mistä?"

"Siitä, miten huusit ikkunasta."

Hän oli nähnyt minut. Pystyin tuntemaan kasvoni punehtuvan häpeästä.

"Se tosiaan yllätti minut. Hiivin pihallasi ja mietin, mitä tekisin seuraavaksi, kun yllättäen ikkuna aukesi ja sinä työnsit pääsi ulos."

"Hei, odota hetki-"

"Katsoin, mitä tekisit seuraavaksi ja sitten tällä kertaa aloit huutaa. Minut yllätettiin taas. En usko, että olen koskaan nähnyt kenenkään huutavan sellaisella naamalla kuin-"

"Suu kiinni!"

Syöksyin Nezumia kohti, mutta tunsin ainoastaan tyynyt lentäessäni niiden päälle. Välähdyksessä Nezumi oli ylhäällä. Hän livautti käden käsivarteni alta ja nopealla väännöllä olin vaivattomasti selätetty. Nezumi kiipesi päälleni ja painoi molemmat käteni alas yhdellä kädellä. Hänen jalkansa olivat hajallaan molemmin puoli ja ne painoivat lantiotani kovaa alas. Hetken ajan tunsin tunnottomuuden kihelmöinnin jalkojeni lävitse alas varpaisiin saakka. Se oli vaikuttavaa. Silmänräpäyksessä olin ansassa, liikkumattomana ja painettuna omaa petiäni vasten. Vapaalla kädellään Nezumi pyöräytti keittolusikan ympäri. Hän painoi kahvan vasten kurkkuani ja viilsi kevyesti sitä. Hän kyyristyi, kunnes hänen huulensa olivat korvani juuressa.

"Jos tämä olisi puukko", hän kuiskasi, "olisit kuollut."

Lihas kurkussani värähti. Uskomatonta.

"Tuo oli uskomatonta. Onko siinä joku temppu?"

"Häh?"

"Kuinka voit tehdä jonkun liikkumattomaksi noin helposti? Painatko erityisiä hermopisteitä tai jotain?"

Minua alas painava voima rentoutui. Nezumi rojahti alas päälleni täristen - hän nauroi.

"En voi uskoa tätä. Olet huvittava. Mikä luonnonlahjakkuus*", hän henkäisi. ["What a natural."]
Kiersin käteni Nezumin ympäri ja pysäytin sen hänen paitansa selkämykseen. Se oli kuuma. Hänen polttava ihonsa oli hiestä märkä.

"Tiesin sen... kuumeesi on nousussa. Sinun pitäisi ottaa nuo antibiootit."

"Olen kunnossa... haluan vain nukkua."

"Jos kuumeesi ei laske, se kuluttaa sinua vain enemmän. Olet tulikuuma."

"Sinäkin olet melkoisen lämmin."

Nezumi huokaisi syvään ja mutisi hajamielisesti.

"Ihmiset ovat lämpimiä eläessään."

Hän jäi paikoilleen, eikä aikaakaan, kun hänen hiljaisen, vakaan hengityksensä pystyi kuulemaan. Ennen kuin tajusinkaan olin itsekin vaipunut uneen hänen kuumeisen ruumiinsa levätessä yhä käsissän.

Kun heräsin seuraavana aamuna, Nezumi oli poissa. Skottiruudullinen paita, pyyhe ja ensiapulaukku olivat kadonneet hänen mukanaan.

- - 1. LUVUN LOPPU - -

2. luku ---->

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti