Sivut

perjantai 28. syyskuuta 2012

No. 6 - Vol. 2 Ch. 1 (b)

Jatkoa osalle a
T/N: Ensi viikolla pyrin vielä päivittämään uuden luvun koeviikosta huolimatta. Kahden viikon päästä taas pidetään pieni tauko, koska majoitan luokseni ranskalaisen, enkä siinä vaiheessa oikein pysty keskittymään kääntämiseen. :) 
-------------------------------------

* * * 

Viikon kuluessa Shion oli onnistunut järjestelemään melkein kaikki kirjat, jotka olivat vallannet suurimman osan lattiasta. Oli tietenkin mahdotonta löytää hyllytilaa niille kaikille ja monia kasoja jäi yhä lattialle - mutta se oli selvittänyt heille huomattavan määrän elintilaa.

"Joten, mitä mieltä olet?" Shion röyhisti rintaansa ylpeästi. Nezumi oli leväällään tuolilla. Hän haukotteli.

"Ensiapulaukku, pari peittoa, muki ja vanha lämmitin. Etkö muuta onnistunut löytämään?"

"Siinä on paljon", Shion vastasi suuttuneena.

"Harmin paikka, ettet löytänyt maahantulolupaa No. 6:teen."

Shion siirtyi Nezumin eteen ja katsoi häntä suoraan silmiin. Jos hän aikoi puhua vakavasti, hän ei saanut vältellä toisen katsetta. Se oli yksi niistä asioista, joita hän oli oppinut kuukauden yhteiselon aikana Nezumin kanssa. Shion kumartui ja läimäisi kätensä kummallekin käsinojalle.

"Mitä?"

Shion tukki Nezumin tien nyt edestä. Nezumi liikahti levottomasti paikoillaan.

"Nezumi, äitini on yhä No. 6:ssa. Hän on ainoa verisukulaiseni. En välitä, kuinka paljon naurat minulle sen vuoksi, mutta en voi koskaan päästää hänestä irti. Mutta - mutta anna minun sanoa tämä. Minulla ei ole kiinnostusta sen kaupungin elämään enää. Vaikka joku sanoisi, että voisin palata aikanaan, en palaisi enää aikaan, joilloin minulla oli etuoikeus asua No.6:ssa laillisena asukkaana. Olen tosissani - en haluaisi palata pätkääkään."

Harmaat silmät Shionin katseen toisessa päässä eivät rävähtäneet kertaakaan.

"Sanoit elämäni No. 6:ssa olleen tekaistua. Nyt olen kokenut sen itse. Ja en enää koskaan halua palata tekaistuun elämään, joka on vain ulkomuodoltaan rauhallista ja etuoikeutettua."

"Joten olet valmistautunut elämään Pyhän kaupungin ulkopuolella, sitäkö yrität sanoa minulle?"

"Niin."

"Tiedätkö, millainen paikka tämä on?"

Hän epäröi vastata. Nezumin huulet nytkähtivät kylmään hymyyn.

"Et tiedä mitään", hän sanoi pehmeästi. "Et tiedä, millaista on nähdä nälkää, palella kylmästä, voihkia liian pitkään hoitamattomaksi jääneestä hiertyneestä haavasta; et tiedä kärsimystä, joka seuraa toukkien saastutettua haavan ja alat mädäntyä elävältä; et tiedä, miltä tuntuu katsoa, kun joku kuolee edessäsi, kun et voi tehdä mitään auttaaksesi. Et tiedä yhtään mitään. Höliset vain nättejä sanoja. Vai olet muka kokenut sen itse? Olet vain hipaissut tämän kaupungin pintaa ja nuuskinut sitä, ja nyt jo käyttäydyt kuin tietäisit siitä kaiken. No. 6 saattaa olla valheiden kaupunki, mutta siellä sinulla on lämmin peti, paljon ruokaa ja puhdasta vettä. Sinulla on viimeisen päälle olevat lääketieteelliset laitteet, vapaa-ajan mahdollisuudet, koulutuslaitokset. Kaikkea, mitä asukkaat täällä eivät koskaan tule saamaan, toivoivat he sitten kuinka kovasti. Ja sinä sanot, ettet tunne enää yhtään kiinnostusta niitä kohtaan? Ylimielistä sinulta. Niin ylimielistä, että inhottaa. Joko asia on niin, tai sitten olet valehtelija."

Shion veti henkeä. Hän tiukensi otettaan käsinojista.

"Se saattaa olla ylimielistä - mutta en valehtele. Riippumatta siitä, millainen paikka tämä on, haluan silti jatkaa täällä elämistä. Se ei johdu siitä, että tulin ajetuksi ulos No. 6:sta rikollisena. Vaikka minua ei olisikaan ajettu - oli ympäristö sitten kuinka kauhea, haluan pysyä täällä."

"Mikä syy sinulla on?" Nezumi iski takaisin. "Jos et valehtele ja jos et yritä tehdä minuun vaikutusta mallivastauksella, mikä johdatti sinut tekemään tuon päätöksen?"

"Olen kiintynyt sinuun."

"Häh?"

"Tiedät asioita, joita en tiedä. Olet opettanut minulle asioita, joita kukaan muu ei ole ennen opettanut. En osaa sanoa sitä hyvin, mutta- " hän epäröi. "Olen kiintynyt sinuun. Todella. Siksi haluan jäädä tänne. Haluan nähdä, mitä sinä näet; syödä, mitä syöt ja hengittää samaa ilmaa kuin sinä. Haluan pidellä näissä käsissä sellaista, johon en olisi koskaan päässyt käsiksi No. 6:ssa."

Nezumi räpäytti hitaasti silmiään kahdesti. Sitten hän laski kämmenensä otsalleen ja ravisti päätään hitaasti ärtymyksestä.

"Shion, olen huomannut tämän jo jonkin aikaa, mutta- "

"Niin?"

"Kielellinen taitosi on huonompi kuin simpanssilla."

"Olen kuullut aiemmin, että ihmisen ja simpanssin geeneillä on vain 1,23%:n ero", sanoi Shion hämmentymättä. "Minusta sinun ei pitäisi pilkata simpansseja."

"Pilkkaan sinua. Idiootti. Eikö sinulla ole tietoakaan siitä, mitä kunnon ilmaisua käyttää?"

"Sanoinko jotain outoa?"

"Älä käytä sanoja, kuten 'kiintynyt', niin helposti. Se on hyvin raskas, tärkeä sana. Se on tarkoitus sanoa vain erityiselle, korvaamattomalle henkilölle elämässäsi."

"Miten minun sitten pitäisi se sanoa? Sanonko, että rakastan sinua?"

Nezumi päästi pitkän, liioitellun huokauksen. "Antaa olla", hän mutisi. "Sinulle puhuminen saa minut sekaisin. Tässä", hän työnsi paksun kirjan Shionin käsiin ja nousi ylös. "Hamlet. Lue se."

"Olen jo lukenut."

"Lue se sitten uudestaan. Anna vajavaiselle kielitaidollesi vähän kunnon harjoitusta. Opi hieman sanoja."

"Olinko noin pahasti väärässä?"

Nezumin puhe nopeni.

"Olet vain lumoutunut uusista ja epätavallisista asioista. Olet kuin tiedemies, joka on havainnut uuden planeetan tai uudenlaisen bakteerin. Olet vain utelias, koska olet tavannut jonkun, joka on erilainen kaikista niistä ihmisistä, jotka ympäröivät sinua. Siinä se. Et ole kiintynyt minuun, etkä ole rakastunut minuun. Olet vain innoissasi löytämästäsi eksoottisesta eläimestä. Etkö edes huomaa eroa?"

Sanat olivat tylyjä. Niistä tuli teräviä piikkejä, jotka lävistivät Shionin tärykalvot.

"En luota sinuun", Nezumi sanoi.

Shion kohotti kasvonsa ja hänen katseensa törmäsi Nezumin katseeseen. Hän oli purrut huultaan ajatuksissaan.

"En luota mihinkään, mitä sanot. Olet elänyt teennäisessä yltäkylläisyydessä syntymästäsi lähtien. Ja olet tarpeeksi ylimielinen sanoaksesi voivasi heittää sen onnen pois helposti. -Shion", hän sanoi yllättäen. "Kun teit sitä siivoustyötä puistossa, eikö sinun täytynytkin tehdä se rituaali joka aamu?"

Rituaali oli aina ollut ensimmäinen tehtävä Shionin työpäivässä. Hänen oli täytynyt asettaa kämmenensä kaupungintalon kuvan päälle - tai epävirallisesti Kuunpisaran - joka näkyi kunnossapitojärjestelmän näytöllä ja tivasi hänen uskollisuuttaan.

"Vannon tästä lähtien ja ikuisesti horjumatonta uskollisuuttani No. 6:n kaupungille."

"Kiitollisuutemme uskollisuudestanne. Ryhtykää päivän työhön vilpittömyydellä ja ylpeydellä kuin kunnon kansalainen."

Sitä se oli. Joka aamu hänen täytyi toistaa sama tehtävä. Se oli ollut arka paikka hänelle. Hänen nuoruuden ylpeyttään pisteli niiden latteiden ja suurenmoisten sanojen toistaminen, kuten myös itse rituaali, joka vaikutti typerältä.

Nezumi naurahti lyhyesti.

"Vihasit sitä, etkö vihannutkin?"

"Niin."

"Tuntui tukahduttavalta, kun uskollisuutta pakotettiin julistamaan."

"Niin... nyt kun mainitsit."

"Mutta kestit sitä silti", Nezumi sanoi. "Sen sijaan, että olisit pannut vastaan, lausuit tämän lupauksen joka aamu tarkoittamatta sanaakaan siitä ja teeskennellen, ettei se häirinnyt sinua. Annahan kun kerron jotain, Shion: sanat eivät ole asioita, joita voit heitellä ympäriinsä huolettomasti. Et voi pakottaa itseäsi sanomaan jotakin ja vain sietää sitä. Mutta et tiedä sitä. Siksi en aio luottaa sinuun."

Nezumin käsi ojentui yllättäen häntä kohti. Hänen kämmenensä kosketti Shionin poskea.

"Sattuiko se?" hän kysyi hellästi.

"Aikalailla."

" -En kanna kaunaa sinua kohtaan. Enkä myöskään vihaa sinua."

"Tiedän..." Shion vastasi hiljaa. "Sen minäkin ymmärrän."

"Shion."

"Hm?"

"Haluatko mennä ulos?"

Hänen sormensa hyväilivät Shionin hiuksia.

"Olet nyt täysin parantunut, etkö olekin? Haluatko itse nähdä paikan, jossa olet päättänyt jatkaa elämääsi?"
Nezumin käsi vetäytyi hitaasti pois. Useita valkoisia hiussäikeitä takertui hänen pitkiin sormiinsa. Shionin hiuksissa oli yhä kiiltoa huolimatta siitä, että väri oli valutettu niistä pois, ja joidenkin silmissä hän arveli niiden näyttävän kauniilta. Mutta hän tunsi niiden kauneuden olevan julmaa. Yhdessä yössä väri oli haalistunut hänen hiuksistaan ja hänellä oli punainen nauhamainen arpi, joka luikerteli kuin käärme koko vartaloa pitkin. Lapset olivat nähneet hänet ja päästäneet samassa kauhunhuudon. Poika ei pystynyt unohtamaan katsetta heidän silmissään. Ne olivat olleet täynnä tyrmistystä ja kauhua, aivan kuin olisivat nähneet epämuodostuneen hirviön. Mutta hänen täytyi mennä ulos. Hän halusi nähdä omin silmin maailman, jossa hän tulisi elämään, kuulla omin korvin äänet, haistaa tuoksut nenällään ja tuntea sen omalla ihollaan. Sitten, ehkä, hän voisi puhua Nezumille siitä uudestaan.

On tämä sitten millainen paikka tahansa, haluan jatkaa asumistani täällä. Haluan elää täällä mieluummin kuin perättömyyksien ympäröimänä ja pakotettuna nielemään latteita sanoja - vaikka se tarkoittaisi sitä, että minun täytyisi ponnistella-

"Voimme värjätä hiuksesi, jos se saa olosi yhtään paremmaksi", Nezumi sanoi. "Mustaksi, ruskeaksi, vihreäksi - minkä värisiksi ikinä haluatkin. Mitä tahdot tehdä?"

"Ei, ei tarvitse."

"Aiotko pitää sen?"

"Joo, pidän hiukseni tällaisina. Valkoinen ei ole niin paha. Luulen, että se on parempi kuin täysin kaljuna oleminen."

Nezumi laski kasvonsa. Hänen hartiansa tärisivät.

"Olet tosi hauska, tiesitkö sitä?" hän sanoi ääni täristen naurun pidättelemisestä. "Ihan tosi. Tarkoitan, todella."

"Olenko?" sanoi Shion epäilevästi. "Kukaan ei ole ennen sanonut minua hauskaksi..."

"Olet luonnostasi koomikko. Sinun pitäisi paiskata teoriakirjat nurkkaan ja opiskella sen sijaan komediaa."

"Mietin asiaa."

"Sinun pitäisi. Aivan - huomenna sitten näytän sinulle paikkoja."

"Hyvä on", Shion myöntyi.

"Ja yhteen paikkaan sinun täytyy ehdottomasti mennä."

"Salparakennus", Shion vastasi hänen puolestaan.


Se oli viesti Karanilta ja lisäksi arvoituksellinen - Shion ei tiennyt, minne se viittasi tai kuka siellä olisi.

"Saitko selville, missä Salparakennus on?"

"En", Nezumi vastasi. "Meillä ei ole täällä yhtään hienoja numeroita taloissa. Mutta kauan sitten tämä paikka oli kunnollinen kaupunki, ja pystyin hankkimaan kartan niiltä ajoilta. Ja siinä on LK-3000:na merkitty alue."

"Selvitit tämän kaiken..." Shion mutisi kunnioittavasti.

"Vain tappaakseni vähän aikaa."

"En uskonut, että sinulla olisi tapettavaa aikaa. Vaikutat aina niin kiireiseltä- "

"Ai niin, ja kirjoita kirje", Nezumi keskeytti välinpitämättömästi.

"Häh?"

"Mamallesi. Mutta pidä se viidessätoista sanassa. Vain yksinkertainen viesti. Tämä hiiri tässä sanoo kaipaavansa äitisi kotitekoista leipää."

"Toimitatko kirjeen puolestani?"

"Paremminkin viestin", hän sanoi tylysti. "Alle 15 sanaa. En voi taata, että se pääsee turvallisesti perille."

"Nezumi."

"Mitä?"

"Kiitos."

Nezumi liukeni alas Shionin lähettyviltä ja loi häneen järkyttyneen katseen.

"Voisitko olla katsomatta minua noin? Se käy hermoilleni. Mitä huomenna tapahtuu, tapahtuu. Menen suihkuun. Oh, ja ennen kuin kirjoitat kirjeen mamallesi, lue tälle raukkaparalle tarina. Hän on odottanut koko tämän ajan."

Nezumi katosi kylpyhuoneeseen. Shion käpertyi tuolille ja avasi kirjan, joka hänelle annettiin aiemmin. Siitä tulvahti kirjan sivujen heikko tuoksahdus. Hän pääsi välittömästi tarinaan mukaan ja kadotti itsensä pian sivuihin.

"Jos koskaan kannoit sydämessäsi
minua, väistä onneasi vielä hetki
ja tässä maailmassa tuskaisesti hengitä
ja kerro tarinani." [1]


Hamlet veti viimeisen hengenvetonsa ystävänsä käsivarsilla. Shion sulki hitaasti kirjan. Kuului sateen ropinaa. Hän pohti, miksi se aina tuntui tunkeutuvan seinien läpi maanalaiseen huoneeseen. Se tunkeutui läpi ja kaikui kuin pehmeä musiikki.

Ja tässä maailmassa tuskaisesti hengitä - ehkä tässä maailmassa eläminen tarkoitti sitä - kärsimistä tuskissaan. Ja Nezumi tiesi sen. Se oli syöpynyt hänen ruumiiseensa. Hiiri piipitti hänen jalkansa vieressä.

"Oh, anteeksi tuosta. Minkä haluat minun lukevan?"

Hiiri kiipesi hänen polvelleen ja hieroi etutassujaan yhteen.

"Haluat minun lukevan sinulle tämän kirjan?"

Piip.

"Taidat tosiaan pitää tragedioista. Miksi et valitsisi jotain hauskempaa?"

Hän risti jalkansa hiiren istuessa yhä hänen polvellaan.

"Lue hänelle tragedia", Nezumin ääni sanoi hänen takaansa. Hän ei ollut edes huomannut Nezumin tuloa kylpyhuoneesta. Hän ei ollut kuullut ääntä tai tuntenut yhtään läsnäoloa.

"Sinulla on hyvä ääni. Tämä pikkukaveri rakastaa sitä, kun hänelle luetaan. Ja hän rakastaa myös tragedioita sinun lukemanasi."

"Niinkö?"

Hiiri räpäytti rypäleen värisiä silmiään hänelle. Shion arvasi sen olevan hänen tapansa sanoa kyllä.

"Okei, okei. Sitten viidennen näytöksen alusta- "

"Shh- " Nezumin kostea käsi painautui Shionin suun päälle. "Kuulin jotakin."

"Häh?"

Ennen kuin Shion ehti kysymään, mitä se oli, ääni kantautui hänenkin korviinsa. Askelten äänet laskeutuivat portaita. Painavaa ovea pamautettiin. Joku koputti keskelle ovea  ja sen ääni oli hätääntynyt, vaikkakaan ei ylipäänsä vahva.

Lapsi.

Lapsi koputti epätoivoisesti ovea. Shion nousi ylös ja kulki sisäänkäynnille.

"Ei niin nopeasti." Nezumi pysäytti hänet. Hänen harmaat silmänsä tarkkailivat ovea varuillaan märkien otsahiusten alta.

"Älä avaa ovea vielä."

"Miksen?"

"Se on vaarallista. Älä avaa ovea ilman mitään suojaa."

"Lapsi koputtaa. Ja se on kiireellistä. Jotakin on täytynyt sattua."

"Kuinka voit olla niin varma? Aseistettu sotilas voi koputtaa oven alaosaa ongelmitta."

Shionin katse kulkeutui Nezumin kasvoilta ovelle.

Auttakaa.

Hän luuli kuulleensa heikon avunhuudon. Hän nielaisi. Hän avasi lukot ja tarttui kahvaan.

"Shion!"

Hän avasi oven. Kylmä veto tulvahti huoneeseen. Ulkona oli tulossa pimeää ja jäätävä tuuli puhalsi.
Tyttö seisoi pimeydessä. Hänen silmänsä olivat täyttyneet kyynelistä katsoessaan Shionia. Poika oli nähnyt hänet ennenkin. Tyttö eli kasarmeissa rinteen alla olevassa notkossa. Hän oli se tyttö, jota hän ei ollut pystynyt unohtamaan - tyttö, joka oli kiljunut Shionin valkoisille hiuksille ja punaiselle käärmemäiselle arvelle niskassa. Ensimmäisellä kerralla tämä katse oli nähnyt hänet epämuodostuneena. Mutta nyt tytön suuret silmät tulvivat kyynelistä, eikä niissä ollut vilaustakaan kauhusta. Sen sijaan ne olivat kirkkaat kiihkeästä hädästä.

"Auttakaa - pyydän - hän kuolee."

Shion tarttui tyttöä nopeasti kädestä ja ryhtyi kapuamaan portaita ylös. Hän huusi kiireesti olkapäänsä yli.
"Nezumi, tuo ensiapulaukku ja muutama peitto!"

Sitten hän ryntäsi ulos paljaaseen, pudonneiden lehtien peittämään metsään.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

1. Shakespeare, William. Hamlet, Tanskan prinssi. Suom. Veijo Meri. Otava, 1987. (Näytös 5, kohtaus 2, sivu 198)


Luku 2 ----->

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti