T/N: No. 6 kuuluu Asano Atsuko-senseille, like always. :3
Varjopoika teki mahtavan betaustyön~
[Katso selitykset tekstin lopusta!]
Nämä seuraavat pari lukua onkin jaettu kahteen osaan, mutta se tietää enemmän luettavaa yhdeksi kerraksi. :D (Ja mulle enemmän käännettävää...)
---------------------------------
LUKU 4
Käsittämätöntä kauhua
Jäteveden virtaus oli nopeampi ja syvempi kuin mitä Shion oli olettanut. Huomaamattomat esineet kelluivat hänen kasvojensa ohitse. Silloin tällöin jokin takertui suojalaseihin ja peitti hänen näkyvyytensä. Hän ei ollut koskaan ennen haistanut sellaista hajua kuin nyt. Mädäntyneen hajun seassa oli myös kuvottavan makeita tuoksuja ja raakoja hajuja, jotka pistelivät nenää. Hän pystyi juuri ja juuri seuraamaan edessään uivaa Nezumia siinä rusehtavassa pimeydessä. Ja hengittäminen oli kaikista hankalinta. Hänen sydämensä jyskytti ja rintansa kiristyi tuskallisesti.
Nezumi ajelehti sivulle ja osoitti seinässä olevaa kahvaa. Shion tarttui siihen. Yhdessä he käänsivät sitä ja työnsivät niin lujaa kuin kykenivät. Pyöreä aukko ilmaantui.
Hän ei voinut hengittää. Hän ei jaksanut enää. Pojan tajunta sumentui. Seuraavassa hetkessä hän imeytyi reikään. Hänet vedettiin mukaan, työnnettiin ylös ja heitettiin kuivalle maalle. Shionin ruumis paiskautui maihin ja hän pystyi tuntemaan siitä aiheutuvan järkytyksen kihelmöivän hänen varpaissaan. Mutta enää ei tuntunut siltä kuin hänen kasvojensa edessä olisi ollut märkä rätti. Hän pystyi hengittämään. Hän tunsi hetkellistä helpotusta, jota seurasi yskän puuska. Hän voi pahoin, ja suu oli tahmainen. Shion riuhtaisi lasit kasvoiltaan ja sulki silmänsä. Hetkeen hän ei pystynyt liikkumaan.
"On vähän liian aikaista mennä tutimaan", Nezumi letkautti, mutta hänenkin hengityksensä oli vaivalloista. Shion aukaisi silmänsä ja näki paljaan betonipinnan.
"Missä olemme?"
"Viemärissä. 1900-luvun jäännöksiä. Tai ehkei jäännöksiä, kerran kun niitä käytettään yhä." Nezumi ravisti raivokkaasti päätään puolelta toiselle. Hänen hiuksistaan lensi vesipisaroita. "Kun jäteveden määrä ylittää sallitun rajan, he avaavat sen aikaisemman oven huuhdellakseen vedet alas näihin putkiin."
"He huuhtovat jäteveden tänne? Suodattamatta sitä?"
"Jep. Rakkaalla kaupungillasi on välillä sellainen taipumus."
"Minne se menee?"
"Länsilohkoon."
"Joten he huuhtovat likaisen veden - kuinka he voivat..." Shion oli sanaton. Nezumi nousi seisomaan.
"Länsilohko ei ole hänestä osa kaupunkia. Se on vain laitamilla. Hän luultavasti näkee tämän paikan vain jonain kaatopaikkana."
"Hän?"
Nezumi seisoi paikoillaan hänen edessään tuijottaen räpäyttämättä. Hänen katseensa päässä oli jäteveden poistoputki, josta heidät oli juuri huuhdottu ulos. Jätevesi norui yhä ohuina puroina betonin halki.
"Mennään." Nezumi kumartui kahmaisemaan jaloissaan pyörivän hiiren ja käänsi selkänsä Shionille. Shion nousi hätäisesti. Hän voi yhä pahoin, mutta hänellä oli vähän voimia jaloissaan pystyäkseen seisomaan. Minulla on yhä tarpeeksi voimia. Ne auttavat jaksamaan. Minä pärjään. Shion kannusti itseään henkisesti. Nezumin olkapäällä istuva hiiri, joka oli toiminut heidän navigaattorina, piipitti ystävällisesti.
"Ah!" Shion läiskäisi kätensä niskalleen. Hän tunsi jotakin hyvin kummallista. Hänen niskassaan oli pieni tunnoton alue. Shion tunnusteli sitä sormillaan. Siinä kasvoi herneen kokoinen rakkula, joka kutisi. Hän raapi sitä kevyesti. Jäätävä tuulahdus läpäisi hänen ruumiinsa. Shion tunsi sydämensä supistuvan.
Tämä liike - niskan raapiminen - hän oli nähnyt jonkun tekevän niin aikaisemminkin.
"Yamase-san." Kuva Yamasesta kaatamassa kahvia, keskustelemassa ja raapimassa niskaansa jatkuvasti ilmestyi selkeästi Shionin mieleen. "Älä vain sano- "
Nezumi kääntyi ympäri.
"Mikä hätänä?"
"Ei mikään."
"Parempi olla marisematta, ettet muka jaksa kävellä enää."
"Päinvastoin", sanoi Shion. "Jaksaisin liikkua vielä vähän enemmänkin. Haluatko, että kannan sinua reppuselässä, nyt kun pääsin oikein vauhtiin?"
"Kiitos ystävällisestä tarjouksesta, mutta ei kiitos."
Hänen olkapäällään matkustava hiiri piipitti. Shion käveli nopeammin saadakseen Nezumin kiinni.
Hän mietti liikaa. Se oli vain rakkula. Naarmu hänen käsivarressaan ja mustelmainen vartalo olivat paljon pahempia kuin tämä. Se oli rakkula, herran tähden. Pelkkä rakkula...
"Miksi noin vakava? Onko ikävä mamaa?"
"Äitini..." Shion mutisi. "Nezumi, luuletko, että voisin ottaa häneen yhteyttä?"
"Unohda se."
"Kuinka voit olla noin varma?"
- - Olen pahoillani äiti. Hän pystyi vain pyytämään anteeksi. - - Olen turvassa. Olen elossa. Joten, pyydän- Shion ei halunnut hänen vaipuvan epätoivoon. Hän ei halunnut naisen surevan.
"Täyttä paskaa."
"Mikä on?"
"Sinä. Olet täynnä sitä."
Se oli ensimmäinen kerta, kun Shionia oli loukattu päin naamaa.
"Mitä tarkoitat?"
"Tarkoitan, että olet täynnä paskaa kantaessasi tuota taakkaa, tuota roskaa, aivan kuin se olisi maailman tärkein asia." Nezumin silmät kaventuivat ja lukitsivat Shioniin kovan katseen. Hänen silmänsä olivat läpitunkevat ja täynnä vihamielisyyteen taipuvia tunteita.
Shion avasi suunsa kysyäkseen enemmän, mutta Nezumi alkoi yhtäkkiä kiivetä ylös seinää. Katsottuaan tarkemmin, Shion huomasi siihen kiinnitetyt ruosteiset metallitikkaat. Kun hänkin pääsi huipulle, häntä tervehti iltataivas. Hän oli jälleen maanpinnalla. Taivas oli maalautunut värikkäästi aurongonlaskun värein, ja kolea ilma iski häneen.
Paikka vaikutti aivan länsilohkon sisäänkäynniltä. Jonkin matkan päässä No. 6:n ulkoseinät kimmelsivät auringonvalon heijastuessa niihin. Oli henkeäsalpaava näky nähdä rönsyilevä kaupunki loistavien seinien ympäröimänä. Shionista sen ympärillä vallitsi jopa eräänlainen jumalallinen ilmapiiri.
Nezumi ryhtyi kävelemään vastakkaiseen suuntaan. He ilmestyivät harvasta metsiköstä ja saavuttivat pian talon rauniot. Siitä nousi savua ja sisältä kuului ääniä.
"Asuuko tuolla ihmisiä?"
"Ja paljon", Nezumi vastasi.
Rauniotalojen jälkeen tuli rivi useita kasarmeja.
"Tätä tietä." Shionia raahattiin kädestä toisen talon raunioille. Tämä näytti siltä, kuin se olisi ollut ennen varasto. Rakennus oli ollut ennen melko tilava, mutta puolet siitä oli murentunut kivimurskaksi.
"Menemme taas maan alle." Nezumi painoi seinälevyä ja se siirtyi äänettömästi sivuun päästäkseen heidät läpi. Toisella puolella oli samasta paljaasta betonista tehdyt portaat, jollaista oli ollut viemäritunnelissakin. Hiiri hypähteli alas portaita. Niiden alaosassa oli ovi. Sisällä oli sysipimeää. Kuului naksaus ja huone kylpi himmeässä valossa.
Shion henkäisi ja seisoi juurtuneena paikoillaan.
Siellä oli röykkiöittäin kirjoja kasattuna arveluttavan korkeiksi pinoiksi. Suurin osa huoneesta oli hautautunut niihin.
"Ovatko nämä kaikki... kirjoja?"
"Näyttävätkö ne sinusta muka ruoalta?"
"En ole koskaan nähnyt näin montaa."
"Annahan kun arvaan, olet lukenut ennen ainoastaan sähköistä paperia."
"Niin, no, en aivan, mutta... mutta vau, tämä on uskomatonta."
"Ja annahan kun arvaan vielä kerran, et ole luultavasti koskaan ennen lukenut Molièrea, Racinea tai Shakespearea. Etkä luultavasti tiedä mitään kiinalaisista klassikoista tai atsteekkien myyteistä."
"En tiedä." Shion ei väittänyt muuta. Hän oli joutunut tunnekuohun valtaan.
"Mitä sinä sitten tiedät?" Nezumi kysyi, vetäen kättään märkien hiustensa läpi.
"Täh?"
"Mitä olet opiskellut tähän asti? Systemaattista tietoa, ensiluokkaista teknologiaa, kuinka tulkita erityisiä tieteellisiä papereita ja mitä vielä?"
"Paljon muuta", Shion vastasi suuttuneena.
"Kuten?"
"Leivän leivontaa, kahvin keittoa, puiston ylläpitoa ja siivousta... puhumattakaan siitä, että nyt tiedän, kuinka sukeltaa jätevedessä."
"Unohdit 'kuinka torjua joku, kun tämä haluaa harrastaa kanssasi seksiä, koska olet ajatellut tätä henkilöä ainoastaan ystävänä'. Et tosin pärjännyt siinä kovin hyvin."
Shion kohotti leukaansa uhmakkaasti ja mulkaisi harmaata silmäparia.
"Jos sinulla on aikaa pilkata minua, antaisitko minun edes peseytyä?"
"Minä ensin." Nezumi veti pyyhkeen joidenkin kirjojen välistä ja heitti sen Shionille. "Älä suutu", hän sanoi. "Tarkoitin vain, että olet päässyt aika pitkälle neljässä vuodessa. Olet oppinut paljon hyödyllisempia asioita kuin kaakaon teko."
"Olen otettu ystävällisistä kehuistasi."
"Hei, oikeasti, älä suutu."
Nezumi katosi kirjapinoihin. Hetken kuluuttua Shion pystyi kuulemaan vaimean suihkun äänen. Hän katseli tarkasti huonetta. Joka puolella oli kirjahyllyjä, ja ne olivat tupaten täynnä kirjoja. Ne eivät näyttäneet siltä, kuin niitä olisi lajiteltu mihinkään järjestykseen, vaan kaiken kokoisia kirjoja oli työnnetty sattumanvaraisesti hyllykössä oleville vapaille paikoille. Shionille tuli niistä mieleen ruuhkaisen aseman hullunmylly. Haalistunut matto näytti siltä kuin se olisi joskus ollut jotakin vihreän sävyä, ja sekin oli kirjapinojen peitossa. Ahdettuna niiden sekaan oli sänky. Ikkunoita ei ollut. Ei ollut keittiötä eikä merkkejä muista kalusteista.
Piip piip.
Hiiri vinkui hänelle kirjan päältä. Shion otti kirjan käteensä ja selaili sivuja. Hän haistoi heikosti paperin. Hän muisti, että kauan sitten hän oli haistanut samanlaisen tuoksun. Hän istui jonkin pehmeän ja lämpimän sylissä - hänen muistinsa petti. Hän ei pystynyt muistamaan sitä hyvin. Hiiri kipitti ylös hänen olkapäälleen. Sen viikset värisivät ja se piipitti itsepäisesti.
"Haluatko minun lukevan tätä?"
Piip piip.
Kirjan keskellä oli kirjanmerkki. Shion käänsi sivun auki ja ryhtyi lukemaan ääneen.
Tuossa tuntuu vielä veren haju. Tätä pientä kättä eivät puhdista edes Arabian ihanimmat voiteet. Ah!
-Olipa se surkea huokaus! Hänellä on sydämellään raskas taakka.
-Minä en tuota sydäntä rintaani ottaisi, en sitten mistään hinnasta.[1]
Toinen pikkuhiiri oli ilmestynyt Shionin jalalle. Sillä oli ihastuttavat viinirypäleen väriset silmät. Ruskea hiiri, joka oli istunut kirjalla, nyökkäsi päätään voimakkaasti aivan kuin kehottaakseen häntä jatkamaan.
Nukkumaan, nukkumaan - joku kolkuttaa porttia - anna käsi, tule, tule, tule - tehty mikä tehty. Nukkumaan, nukkumaan, nukkumaan! [2]
"Suihkuun, jos se teidän majesteettianne miellyttää. Ehostautumisen mahdollisuus odottaa teitä."
"Nezumi, tämä kirja- "
"Se on Shakespearea. Macbeth. Oletko kuullutkaan siitä?"
"Vain nimen."
"Niin arvelinkin."
"Ovatko nämä kaikki kirjat klassikoita?"
"Ehei, teidän majesteettinne. Meillä on myös johdantokirjoja ekologiaan ja tiedelehtiä miellyttämään toiveitanne."
"Ovatko nämä kaikki kirjat sinun?"
"Onko taas meneillään kuulustelutuokio?" Nezumi kysyi ärsyyntyneenä. "Menehän jo suihkuun, niin sitten annan sinulle jotain syötävää." Hän lopetti äkillisesti ja käänsi itsepäisesti päätään pois.
Suihku oli vanha ja lämpötilaa oli vaikea säätää. Virtaan sekoittui jääkylmiä vesiryöppyjä, mutta Shionista se tuntui silti mukavalta. Siitä oli aikaa, kun hän oli nauttinut niin paljon suihkusta. Kutina niskassakin oli kadonnut mystisesti.
- - Olen elossa. Minut on pelastettu.
Shion mietiskeli itsekseen antaessaan kuuman veden virrata vartalollaan. Hän ei tiennyt huomisesta. Mutta hän oli elossa nyt ja oli tarpeeksi kunnossa ollakseen suihkussa.
- - En kiittänyt häntä vielä.
Hänet oli pelastettu ja Nezumi oli laittanut henkensä alttiiksi pelastakseen hänet. Mutta hän ei ollut lausunut kiitoksen sanaakaan. Oivallus iski häneen. Pian poistuttuaan kylpyhuoneesta, yksi hiiristä tuli jälleen kipittäen hänen luokseen.
"Hän on ihastunut suunnattomasti lukemiseesi." Nezumi sekoitti jotakin padassa kerosiinilämmittimen yllä. Siitä nousi höyryä ja se teki huoneeseen kotoisan tunnelman.
"Oh!" Shion huudahti yhtäkkiä. Nyt vasta hän muisti kirjan avaamisen aiheuttaman nostalgisen ja lämpimän tunteen syyn.
"Mitä? Miksi huudat?"
"En miksikään, muistin juuri. Kauan sitten äidilläni oli tapana lukea minulle."
"Hän luki sinulle Macbethia?"
"Ei tietenkään. Olin tosi nuori silloin. Muistan istuneeni äidin sylissä, kun hän luki minulle." Millainen tarina se oikein olikaan? Sivu kääntyi hitaasti. Karanin ääni kaikui hänen korvissaan, ensin korkeana sitten matalana; hillitty, sitten täynnä voimaa. Hän pystyi tuntemaan naisen lämmön. Hän pystyi haistamaan paperin tuoksun.
"Tuhoat itsesi", sanoi Nezumi hiljaa. Hänen äänensä oli kylmä.
"Mitä?"
"Sanoin tämän jo aiemmin. Tuollaisen hyödyttömän taakan kantaminen koituu vain lopuksesi. Se vetää sinua alas, kunnes murskaa sinut."
"Hyödyttömän? Kuten millaisen?"
"Muistojen. Kiintymyksen No. 6:n kansalaisuuteen. Mukavan elämäsi, omien taitojesi yliarvioinnin, väärinymmärryksesi jonkinlaisena valittuna olemisesta, ylpeyden. Lista vain jatkuu. Mutta pahin on äitisi. Onko sinulla jonkin sortin oidipuskompleksi? Jos äitisi vainoaa sinua noin paljon, vain luoja tietää, mitä seuraavaksi keksit. Ehkäpä rupeat inttämään, että haluat takaisin kaupunkiin katsomaan rakasta Mamaasi."
Hän oli osunut arkaan paikkaan.
"Onko hyödytöntä ajatella vanhempiani?" Shion vastasi kireästi. "Tiedän varsin hyvin millaisessa tilanteessa olen nyt ja tiedän, ettei minulla ole mahdollisuutta ottaa yhteyttä äitiini. Mutta saan edes vapaasti ajatella häntä. Sinulla ei ole oikeutta sanoa siihen mitään."
"Hylkää ne." Nezumin ääni oli muuttunut yhä jäätävämmäksi, aivan kuin siinä olisi ollut metallinen sävy. "Hylkää tuollaiset turhat tunteet."
"Miksi - Miksi sinä sanot..." Shion sanoi epäuskoisena.
"Koska ne ovat vaarallisia."
"Tunteeni? Vaarallisia?"
"Heitit silloin henkilökorttisi pois, koska se oli uhka meille. Niin ovat myös tunteet muita ihmisiä kohtaan. Sinua raahataan ympäriinsä, vedetään sinne ja tänne, ja ennen kuin huomaatkaan, olet vaarallisella alueella. Mama, papa, mummo, kuka tahansa - he ovat kaikki nyt vieraita. Et pysty hallitsemaan tunteitasi voidaksesi olla huolissasi tuntemattomista. Kätesi ovat jo täynnä pitäessäsi itsesi hengissä."
"Ja siksikö minun pitäisi hylätä kaikki?"
"Jätä ne. Irrota itsesi kaikista tähän asti kantamistasi taakoista."
Shion rutisti kätensä nyrkkiin sivuillaan. Hän astui askeleen Nezumia kohti.
"Entäpä sinä?"
"Minä?"
"Miksi sitten autoit minua? Olen vain tuntematon, mutta astuit vaaravyöhykkeelle pelastaaksesi minut. Saarnaat, mutta et tee itse sen mukaan."
"Onpa sinulla pokkaa", Nezumi tiuskaisi. "Jos sinusta tosiaan tuntuu, että pelastin sinut, mikset yrittäisi olla puhuessasi vähän vaatimattomampi?"
Nezumin käsi ojentui tarttumaan Shionia kauluksesta. Hänet työnnettiin kirjahyllyä vasten.
"Olen velkaa sinulle", hänen matala äänensä sihahti Shionin korvaan. "Neljä vuotta sitten pelastit henkeni. Maksan velkani. Siinä kaikki."
"Sittenhän olet maksanut tarpeeksi. Jopa liikaa." Shion tarttui Nezumin ranteeseen yrittäen kangeta kättä irti rinnuksistaan. Mutta Nezumin pingottuneet lihakset eivät näyttäneet merkkiäkään rentoutumisesta.
"Päästä irti."
"Pistä minut irrottamaan, pikkupoju."
"Puren nenäsi irti." Shion naksautti hampaitaan. Epävarmuus näkyi silmänräpäyksen ajan. Tämä ei jäänyt Shionilta huomaamatta. Hän pujotti kätensä Nezumin niskan taakse.
"Nenien pureminen on erikoisuuteni."
"Häh? Hetkinen nyt, tuo on likainen- "
"Unohdin mainita, että näiden neljän vuoden aikana, olen oppinut myös tappelemaan."
"Hei, lopeta jo", Nezumi sanoi hermostuneesti, "pureminen on pahin - vou -!"
Nezumi kadotti jalansijansa ja kaksikko kaatui huitoen kirjamereen. Pino pinon jälkeen luhistui ja kirjat satoivat heidän päälleen.
"Au", Nezumi irvisti. "Hirveää. Luulen, että löin pääni tietosanakirjaan... Oletko okei, Shion?"
"Joo... mikä tämä on? Chumayelin Chilam Balam?"
"Se on mayojen pyhäteksti - tarina jumalista ja ihmisistä. Sinua ei luultavasti kiinnostaisi." Nezumi hymyili kelmeästi ryhtyessään pinoamaan pudonneita kirjoja.
"Mitä tuo oli tarkoittavinaan?"
"Totta se on, eikö olekin? Oletko ollut koskaan ennen kiinnostunut muista ihmisistä, jumalista tai tarinoista?"
Ihmisistä? Jumalista? Tarinoista? Hän ei ollut koskaan ajatellut niitä sen syvällisemmin. Ei kertaakaan. Mutta se oli ennen.
Shion katseli kaikkea ympärillään ja hengitti sisäänsä lämmintä ilmaa, joka täytti huoneen. Oli olemassa maailma, josta hän ei tiennyt. Mitä hän näkisi, kuulisi, oppisi ja miettisi tulevina päivinä? Hänen sydämensä hakkasi, mutta hän ei tiennyt miksi. Yhden ainoan hetken hänen sielunsa oli tanssahdellut odotuksesta, se oli samanlainen tunne kuin olisi nähnyt ensi kertaa meren. Sitten hän tuli ajatelleeksi ilmettä, jollainen hänellä oli pakko olla sillä hetkellä. Hän häpesi antaessaan sen näkyä, ja koska hän ei halunnut Nezumin näkevän, hän kumartui huolettomasti nappaamaan jaloissaan makaavan kirjan.
"Mikä tämä on?"
"Kokoelma Hessen runoja", Nezumi vastasi.
Sieluni, sinä säikähtänyt lintu,
yhä uudelleen ja uudelleen kysyt:
Milloin jälkeen niin monen päivän pyörteisen
Saapuu rauha, saapuu tyyni? [3]
" -Kuullut ennen?"
"En."
"Niin arvelinkin."
"Älä sitten kysy, jos kerran jo tiedät", sanoi Shion happamasti.
"On sinun työtäsi oppia, jollet tiedä jotakin."
"Ja tämäkö ei ole hyödytöntä?"
"Se tulee tarpeeseen jonain päivänä", Nezumi sanoi rennosti. "Joka tapauksessa, riittää jo tästä aiheesta, keitosta tulee pian- " Nezumi nielaisi sanansa. Hänen silmänsä laajenivat.
"Mikä hätänä, Nezumi?"
"Shion, kätesi."
"Häh?"
"Kätesi... milloin nuo läikät..."
Shionin paidan hiha oli kääritty puoleen väliin käsivartta. Tummat läikät olivat alkaneet levitä ympäriinsä paljaalla iholla. Ne eivät olleet olleet siinä silloin, kun hän oli ollut suihkussa. Eivät varmasti olleet.
"Mitä? Mitä tämä on?"
Hän huusi kauhusta. Samaan aikaan hän tunsi raa'an kivun lävistävän päätään.
"Shion!"
Kipu tuli aaltoina. Ne loppuivat hetkeksi, sitten iskivät häikäilemättömästi häneen. Pojan sormet jäykistyivät. Hänen jalkojaan alkoi kouristella.
"Shion, yritä kestää, haen lääkärin- "
Shion pakotti tottelemattoman ruumiinsa kurottumaan niin pitkälle kuin pystyi. Hän tarttui kiinni Nezumin vaatteista. Aikaa ei ollut tarpeeksi. Oli hyödytöntä kutsua lääkäriä.
"Mitä minun pitäisi tehdä? Shion, kerro minulle, mitä- "
"Niskani..." Shion sanoi heikosti.
"Niskasi?"
"Rakkula... leikkaa se auki..."
"Mutta minulla ei ole yhtään puudutusainetta."
"En tarvitse..." hän irvisti. "Vauhtia..."
Hän oli tajunnan rajamailla. Hän pystyi tuntemaan, kuinka hänen ruumistaan nostettiin. Älä pyörry. Jos pyörryt, et herää enää koskaan. Hän ei tiennyt, mikä sai hänet tuntemaan niin vahvasti, mutta oli melkein varma asiasta. Kipu vetäytyi hetkeksi sivuun ja kuva Yamasesta ajelehti hänen mieleensä, kun mies romahti maahan ja makasi paikoillaan.
- - Mutta Yamase-san ei kärsinyt.
Hän ei ollut kieriskellyt tuskissaan. Hän oli vanhentunut välittömästi ja menehtynyt kuin kuihtuva puu. Yamasen oireet eivät olleet samanlaisia kuin hänen. Ehkä se tarkoittaa, että minulla on yhä mahdollisuus-
Hänen aivonsa lävistettiin hehkuvan punaisella neulalla. Niitä oli lukuisia ja ne tulivat joka suunnasta. Hän vääntelehti tuskasta, jollaista ei ollut ennen kokenut. Hänen oma huutonsa muuttui tulikuumiksi sirpaleiksi, jotka lävistivät hänet. Hän alkoi hikoilla runsaasti. Voimakas pahanolon aalto hyökyi häneen. Veri ja vatsan nesteet pursusivat suuhun ja läikkyivät huulten läpi.
Sattuu, sattuu, sattuu.
Shion ei halunnut enää pelastua tai säästyä kuolemalta. Hän halusi vapautua tästä kivusta, kärsimyksestä. Hänen ei tarvinnut avata silmiään. Hänen ei tarvinnut elää. Hän ei pyytänyt paljoa. Hän halusi vain päästä vapaaksi...
Tuntui kuin joku olisi tarttunut häntä takaa hiuksista ja vetänyt häntä pimeyteen. Hän tunsi helpotusta. Hänen täytyi vain antautua sille ja hänet vietäisiin parempaan paikkaan. Viimeinkin hän voisi nukkua.
Paksua, karvasta nestettä kaadettiin hänen suuhunsa. Se oli kuumaa. Se liukui alas kurkusta, ja Shion tunsi itsensä nousevan pimeydestä. Mutta se tarkoitti myös sitä, että hänet vedettiin takaisin piinaavaan kärsimykseen.
"Pidä silmäsi auki." Harmaat silmät tiirailivat pojan kasvoja.
"Nezumi... En kestä enää..." Shion rukoili heikosti. "Anna minun mennä..."
Häntä läpsäistiin terävästi poskelle.
"Älä jauha paskaa. Sinä et mene minnekkään. Juo." Taas hänen kurkkuunsa kaadettiin väkisin väkevää ja karvasta nestettä. Pimeys väistyi. Kipu tykytti heikosti hänen päässään.
Narsk narsk narsk... narsk narsk...
Shion luuli kuulleensa äänen - oliko se hallusinaatio? Se kuulosti siltä kuin hänen aivojaan syötäisiin elävältä. Siellä oli röykkiö lukemattomia mustia pikku hyönteisiä. Ne ryömivät kaikkialla hänen aivoisaan, pitäen narskuvaa ääntä;
Syön. Syön. Syön.
Oliko se hallusinaatio? Vai oliko se... Sattui kamalasti. Hän ei kestänyt sitä. Ja hän oli kauhuissaan. Kirkaisu repi pojan kurkkua.
"Niin sitä pitää. Huuda. Älä anna periksi. Olet yhä kuusitoista. Vielä on liian aikaista antaa periksi."
Shion tunsi voimien katoavan ruumiistaan. Hänellä oli painava olo, aivan kuin hänen peräänsä olisi sidottu painolasti. Hän oli tukehtua. Mutta kipu oli vähentynyt ihan vähän.
"Jatka huutamista. Pysy tajuissasi. Leikkaan sen nyt."
Nezumin kädessä oli hopeinen leikkausveitsi.
"Minulla ei ole mitään niin hienoa kuin elektronisia leikkausveitsiä, ihan vain tiedoksesi. Älä liiku."
Hän ei tiennyt johtuiko se siitä, että puolet hänen hermoistaan olivat turtuneet ankarasta kivusta vai siitä, että hänen kaikki voimansa olivat kadonneet, mutta Shion ei liikauttanut lihastakaan. Hän ei pystynyt liikkumaan.
Kirjapinon päällä istui kolme hiirtä vieretysten. Niiden yläpuolella seinällä roikkui pyöreä kello. Se oli analoginen. Tik, tik, tik. Hän kuuli sen äänen. Oli ensimmäinen kerta, kun hän kuuli ajan kuluvan. Sekunti kului, sitten minuutti. Aika teki itsensä huomatuksi. Se kului lempeästi, kaartuillen ja hämärästi. Maailma pojan edessä sumentui. Hänen poskensa kuumottivat. Kyynel liukui alas, koskien hänen huuliaan ja imeytyi yhä kuumana lakanoille.
"Se on ohi." Nezumi huokaisi pitkään. Oliko metallinen kilahdus lähtöisin maahan putoavasta leikkausveitsestä?
"Se ei vuoda pahasti. Sattuuko sitä?"
"Ei..." rahisi Shion. "Haluan vain nukkua..."
"Ei vielä. Jaksa vielä hetki."
Nezumin ääni kaikkosi. Shion pystyi kuulemaan vain kellon tikityksen.
"Shion."
Häntä ravisteltiin.
"Pidä silmäsi auki. Vielä vähän - ole kiltti - avaa silmäsi."
Ole hiljaa, hän halusi sanoa. Ole hiljaa, ole hiljaa. Vielä vähän? Kuinka kauan on vähän?
"Älä pelleile kanssani. Pakotit minut käymään tämän kaiken vaivan läpi - et voi vain häipyä itseksesi. Shion, tiedäthän mitä se tarkoittaa? Mamasi itkee. Mitä aiot tehdä sen tytön kanssa, häh? Safun, vai mikä hänen nimensä nyt olikaan. Oletko edes maannut tytön kanssa? Mitä haaskausta olikaan kieltäytyä siitä tarjouksesta."
Suu kiinni. Älä puhu. Lopettaisit nyt...
"Et tiedä vielä mitään. Et seksistä, et kirjoista etkä tiedä, kuinka tapella kunnolla. Ja silti ajattelet, ettei sinun tarvitse elää. Shion! Avaa silmäsi!"
Hän avasi silmänsä. Hän näki neljän silmäparin tuijottavan itseään. Yhdet niistä olivat harmaat ja ne kuuluivat ihmiselle. Muut kolme olivat rypäleen väriset ja kuuluivat hiirille.
"Hyvä poika. Palkitsen sinua tuosta."
"Nezumi..."
"Hm?"
"Minä... en tiedä nimeäsi..."
"Nimeäni?"
"Sinun oikeaa... nimeäsi..."
"No, on vielä yksi asia, mitä et tiedä. Kerron sitten, kun olet parantunut kunnolla ja siitä tulee sinun parane-pian -lahjasi. Odotahan vain."
Hänelle annettiin karvasta litkua vielä useaan kertaan. Hän ajelehti uneen vain herätäkseen uudelleen. Shionista tuntui kuin hän olisi toistanut sitä lukemattomia kertoja. Kuume nousi. Hän hikoili rankasti ja oksensi yhä uudelleen ja uudelleen. Tuntui kuin kaikki kosteus hänen ruumiistaan olisi puristettu pois.
"Vettä..."
Hän aneli toistuvasti, ja joka kerran viileä juoma kasteli hänen kurkkunsa.
"Maistuu hyvältä..."
"Eikö maistukin? Maailma ei sittenkään ole niin paha paikka." Nezumin käsi hyväili hiljalleen Shionin hiuksia.
"Kaikki on nyt hyvin. Mene nukkumaan."
"Saanko...?"
"Saat. Olet ohittanut jo pahimman. Sinä voitit. Se vasta oli jotakin." Hänen hiuksiaan harovat sormet olivat hellät, kuten oli Nezumin äänensävykin. Helpotus huuhtoutui hänen ruumiinsa yli. Shion sulki silmänsä ja vaipui uneen.
---------------------------------------------------------------------------------------
1. Shakespeare, William R. Macbeth. Wsoy. Käännös: Matti Rossi, 2004. (5. näytös, kohtaus 1, rivit 50-55)
2. - II - (5. näytös, kohtaus 1, rivit 64-66)
3. Herman Hesse. "Keine Rast." (Käytin kääntäjänvapauksiani ja käänsin kyseisen pätkän englannista suomeksi.) Alla alkuperäinen saksan kielinen versio:
Seele, banger Vogel du,
Immer wieder musst du fragen:
Wann nach so viel wilden Tagen
Kommt der Friede, kommt die Ruh?
JATKUU: OSA B
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti