Jatkoa osalle B
-------------------------------
* * *
Toivo. Hän toisti sanaa ääneti. Sitä sanaa poika ei ollut käyttänyt vuosiin. Sana ei ollut suloinen eikä katkera, mutta se lämmitti häntä syvällä sisimmässä.
Toivo. Mitä minä toivon?
Hänen lupaava tulevaisuutensa oli romahtanut. Hänellä oli enää jäljellä vain äitinsä, niukka palkka työstään ja oma kuusitoistavuotias ruumiinsa. Mitä toivoa niissä asui? Hän ei ollut varma. Mutta hän oli varma, ettei myöskään ollut menettänyt täysin toivoa.
He menivät sisään asemalle. Vanhan kaupungin alue, jossa Shion asu, sijaitsi länsilohkon ja kaupungin rajan vieressä, ja toimi eräänlaisena puskurivyöhykkeenä kapunungin keskustan ja länsilohkon välillä. Sitä kutsuttiin Kadonneeksi kaupungiksi. Se oli rähjäinen paikka täynnä ihmisiä, kaukana keskustan tyyneydestä. Asema, jossa he olivat, oli myös hyvin ruuhkainen. Friteeratun ruoan ja alkoholin heikko haju leijui ilmassa.
"Selviän nyt yksinkin." Safu pysähtyi. Hänen olkapäällään oli mustasiipinen hyönteinen. Huitaistuaan sen pois, Shion kysyi huolettoman kysymyksen.
"Ole varovainen. Aivan, milloin taas lähditkään vaihtoon?"
"Kahden päivän kuluuttua."
"Kahden päivän!" Shion huudahti. "Mikset kertonut minulle aiemmin?"
"Koska en tahtonut. Olisitko pitänyt minulle läksiäisjuhlat, jos olisin kertonut?"
Safu kohotti leukaansa uhmakkaasti.
"Shion, haluan pyytää sinulta jotain."
"Toki, jos vaan pystyn hankkimaan sen ajoissa..."
"Sinun spermasi."
Safu katsoi Shionia silmiin sanoessaan nuo sanat. Hän ei räpäyttänyt kertaakaan. Shion tuijotti häntä suu auki.
"Kuulitko sinä? Haluan sinun spermasi."
"Uh- mitä? Safu... öm-"
"Kaikista tuntemistani ihmisistä sinä olisit luultavasti paras spermanluovuttaja. Sinun spermasi ja minun munasoluni. Eivätkö ne sinustakin tuottaisi täydellisimmän lapsen? Haluan sitä, Shion. Haluan spermasi."
"Keinohedelmöitykseen tarvitaan kaupungin lupa", Shion vastasi varuillaan.
"Luvan saaminen olisi helppoa. Kaupunki kannustaa keinohedelmöitystä erinomaisen DNA:n ja ensiluokkaisia taitoja hallitsevien ihmisten välillä."
Shion nielaisi ja kääntyi pois. Siivekäs hyönteinen ohitti hänen näkökenttänsä pöristen lakkaamatta. Ärtymys kuohui hänen sisällään.
"Safu, en tiedä olenko kertonut tätä sinulle, mutta en ole koskaan tuntenut isääni. En tiedä hänen luonnettaan, pituuttaan tai sairauksiaan."
"Tiedän. Mutta vanhempiesi ei ole väliä. Yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia ihmisen perimästä on jo ratkaistu. Saan tietää mitä ikinä haluankin sinun geneettisistä tiedoistasi."
"Ja sitten... jos saat tiedot, ja niissä on jotakin, mitä et tahdo, mitä aiot tehdä?"
"No..."
"Safu, mitä oikein ajat takaa? Luuletko, että ihmisolento on ainoastaan sitä, mitä DNA-kanta kertoo? Toki voit aina tarkistaa DNA:ni ja analysoida geenini, mutta mitä se kertoo minusta? Puhut lasten hankkimisesta, aivan kuin se olisi helppoa, mutta-"
"Tiedän sinusta paljon enemmän kuin uskotkaan!"
Safun ääni keskeytti hänet kimakasti. Ihmiset käänsivät päitään ohittaessaan heidät.
"Olemme olleet yhdessä kaksivuotiaista. Tiedän millainen ihminen olet, mitä haluat tehdä... minä tiedän. Tiedän ja sanon tämän sinulle vielä kerran - sinä tässä et tiedä mitään."
"Mitä?"
Safu mutisi jotakin, mutta Shion ei onnistunut kuulemaan sitä. Hän kumartui hieman tytön puoleen kuullakseen paremmin.
"Haluan harrastaa seksiä kanssasi."
Hänen sanansa soivat Shionin korvissa.
"Safu..."
"En tahdo spermaasi. En tahdo keinohedelmöitystä. En välitä edes saammekko lapsia vai emme. Haluan rakastella kanssasi. Siinä kaikki."
"Odota, uh- Odota hetki... Safu, minä-"
"Nyt heti."
Shion vetäisi henkeä. Paistetun ruuan rasvainen haju leijui hänen sieraimiinsa. Kello löi kahdeksaa.
"Ei nyt."
"Miksi ei? Koska et ole kiinnostunut minusta? Tai kiinnostunut seksistä?"
"Olen kiinnostunut kummastakin. Mutta... en tahdo tehdä sitä nyt kanssasi."
"Joten se johtuu minusta?"
"Ei- Ruumiini luultavasti reagoisi ongelmitta. Jopa nyt olen... mutta - mutta siksi en tahdo. En halua maata kanssasi hetken mielijohteesta."
"Tiedäthän, että tuon voi käsittää siten, ettet ole koskaan nähnytkään minua sillä tavalla."
"Niin. Olen aina ajatellut sinua ystävänäni."
"En voi uskoa tätä." Safu huokaisi ärtymyksestä. "Miksi olet kuin mikäkin kakara? Ihan sama. Menen kotiin."
"Safu, kahden vuoden kuluuttua-"
"Hm?"
"Vaihtosihan kestää kaksi vuotta? Kun tulet takaisin, kysyn sillä kertaa."
"Että haluanko harrastaa seksiä?"
"Niin."
"Olet täydellisin idiootti, jonka olen koskaan nähnyt. En ymmärrä, kuinka olet selviytynyt näin pitkälle olemalla noin huoleton."
"Ole varovainen. Älä tee liikaa töitä."
"Voi, voit uskoa minun tekevän kovasti töitä. Teen niin paljon töitä, että se pitää kaikki pojat poissa."
Rennosti kättään heilauttaen hyvästeiksi, Safu kääntyi ympäri ja kirkaisi hieman. Pieni harmaa eläin syöksyi Safun jalkojen ohi ja kipitti ylös Shionin vartaloa.
"Hiiri!"
Suunnilleen Shionin pikkurillin kokoinen pikkuruinen hiiri istui hänen olalleen nykien nenäänsä.
"Yllättävää nähdä hiiri kaupungissa. Mutta se on aika söpö", Safu mietti.
"Melko ystävällinen myös."
Hiiri vei päänsä lähelle Shionin korvaa.
"Yhä luonnonlahjakkuus ["Still a natural."] ", se kuiskasi.
Shionista tuntui aivan kuin sähköisku olisi mennyt hänen ruumiinsa läpi. Hän nappasi hiiren, mutta se livahti suoraan hänen sormiensa välistä, loikkasi alas hartialta ja ampaisi kohti aseman uloskäyntiä. Totta, tämä oli vanhempi kaupunginosa - mutta Kadonnut kaupunki oli yhä kaupungin rajoilla ja hiiret olivat harvinaisia. Terveys- ja hygieniavirasto tavoitteli kaikkien tuholaisten, eläinten ja hyönteisten täydellistä poistamista. Ihmiset eivät olleet tottuneet näkemään hiirtä, joka viipotti heidän jalkojensa välistä. Yllättyneet kiljahdukset ja innokkaan pulinan purkaukset kantautuivat väkijoukosta.
Ja aivan sen lopussa Shion näki harmaan silmäparin. Se kesti ohikiitävän hetken. Värähdys lävisti jälleen hänen ruumiinsa.
"Nezumi!"
"Shion, mikä hätänä?"
"Safu, selviäthän yksin kotiin?"
"Mitä? Totta kai. Olinhan juuri lähdössä, enkö vain? Mikä hätänä? Miksi olet niin kiihtynyt?"
"Anteeksi-"
Tämän eroamisen jälkeen hän ei näkisi Safua uudestaan kahteen vuoteen. Hän tiesi, että hänen täytyisi hyvästellä tyttö kunnolla. Ainakin edes katsoa hänen loittonevaa selkää, kunnes se katoaisi tönivään väkijoukkoon. Se, harrastivatko he seksiä vai eivät, ei muuttanut sitä tosiasiaa, että Safu oli tärkeä hänelle. Hän tiesi hyvin, etteivät nämä olleet läheskään tytön ansaitsemat kunnolliset jäähyväiset. Hän tiesi. Mutta se, minkä hän luuli tietävänsä hyvin, pyyhkäistiin pois välittömästi. Hänen ruumiinsa liikkui itsestään, uhmaten hänen järkevää ajatteluaan. Kyllä, hän oli kokenut tämän neljä vuotta sitten - vaikka hän tiesi syyllä olevan aina oikea vastaus.
Laita turvajärjestelmä päälle. Ilmoita turvallisuusvirastolle. Poista tuntematon kohde. Hän oli uhmannut niitä kaikkia. Tilanne oli nyt sama. Hän antoi tunteidensa ohjata tekojaan.
Ulkona oli alkanut sataa. Sadepisarat kastelivat pojan posket. Vaikka hän käveli reippaasti edestakaisin ihmisjoukossa, yhtään tuttua kasvoa ei tullut vastaan.
"Shion!" Karan tervehti poikaansa ovella ja hänen silmänsä suurenivat. "Olet litimärkä! Mitä sinä teit?"
"Kävelin."
"Tässä sateessa? Mistä?"
"Asemalta."
"Ja miksi ihmeessä annoit itsesi kastua näin pahasti?"
"Tarvitsin viilennystä."
"Vai viilennystä? Olet huoleton kuten aina, etkö olekin?"
Safu oli käyttänyt samoja sanoja vasta hetki sitten. Shion naurahti itsekseen ja ryhtyi kuivaamaan hiuksiaan pyyhkeeseen. Oli tullut yllättäen hyvin viileää sateen myötä; vanha petroli-lämpöpuhallin humisi pitäen huoneen lämpimänä. Karan haukotteli. Oli jo hänen nukkumaanmenoaikansa. Tultuaan työnnetyksi Kadonneen kaupungin nurkkaan, Karan ryhtyi pitämään vaatimatonta leipomoa. Se oli pieni ja siinä oli vain yksi näyteikkuna. Mutta ovesta ulos leijuva vastaleivotun leivän tuoksu näytti houkuttelevan ihmisiä aikaisin joka aamu, ja kauppa kukoisti. Hän avasi aikaisin ja meni siksi myös ajoissa nukkumaan. Kello alkoi lähestyä yhdeksää, joka tuntui Karanista aivan keskiyöltä.
"Suunnittelin lisääväni voirullien määrää huomenna. Ja olla ehkä hieman uhkarohkea ja yrittää myydä joitain yksinkertaisia kakkuja myymiemme muffinien lisäksi. Mitä luulet?"
"Kuten kirsikkakakkuja?"
"Niitäkin. Hieman pientä purtavaa ihmisille välipalaksi, joka on kuitenkin vähän kalliimpaa kuin leipä tai muffini. Pieni tuliainen erityisenä päivänä tai muuta vastaavaa."
"Kuulostaa mahtavalta", Shion intoili.
"Eikö kuulostakin? Ja luulen, että kakkujen vitriiniin pistäminen elävöittäisi tilaa hieman."
Shion nyökkäsi ja oli lähtemässä huoneesta. Tässä talossa heillä ei ollut luksusta tai yksityisiä makuuhuoneita. Karan nukkui olohuoneen nurkassa ja Shion varastossa.
"Shion", hänen äitinsä kutsui. Poika kääntyi ympäri.
"Tapahtuiko jotakin?"
"Täh?"
"Tapahtuiko jotain sellaista, miksi sinun täytyisi viilentyä?" Karan jatkui odottamatta Shionin vastausta. "Kun tulit kotiin, näytit olevan hieman päästäsi pyörällä. Et näyttänyt tajuavan olevasi märkä. Ja... jopa nyt- "
"Nyt?"
"Näytät niin poissaolevalta, mutta toisaalta taas levottomalta... ilmeesi näyttää oudolta. Haluatko, että tuon peilin?"
Shion huokaisi lyhyesti.
"Joku kuoli tänään puistossa."
"Mitä? Metsäpuistossa? Uutisissa ei ollut siitä mitään."
Ei mitään uutisissa? Tarkoittiko se sitä, että mies kuoli luonnollisista syistä? Vaikka se tapahtuikin pian, niin ehkä se oli selitettävissä. Ei tarpeeksi joutuakseen uutisiin, vain normaali kuolema - Shion pudisti päätään. Ei tietenkään ollut. Ruumiin jäykistymiseen kulunut aika, ilme hänen kasvoillaan, vihreä tahra. Kaikki oli epätavallista.
Turvallisuusvirastolle hän oli selittänyt vain, mitä oli nähnyt tapahtumapaikalla. Hän teeskenteli, ettei ollut huomannut kuolonkangistusta tai tahraa - hänestä tuntui, että hänen täytyi. Hän ei tiennyt miksi, mutta sisäinen ääni oli käskenyt hänen leikkiä tyhmää, valehtelemaan. Aivan kuin pieni eläin saattoi aistia vaaran ja piilottaa itsensä, hänen vaistonsa olivat varoittaneet häntä. Vaisto - siinä se oli taas. Hän toimi ilman mitään syytä saatuaan päähänpiston. Hän hylkäsi logiikan ja järjen antaakseen periksi vaistonvaraisille tunteille. Shion huokaisi syvään. Oli vähän liian vaikeaa hengittää.
"Ja siksikö sinä olet kiihtynyt?"
"No niin. En ole koskaan ennen nähnyt kuollutta."
Minä valehtelen, äiti. Näin tänään taas ne silmät. Näin Nezumin. Minulla on tunne, että jotakin tulee tapahtumaan. Siksi minä-
Karan hymyili ja toivotti hänelle hyvät yöt. Se oli hellä hymy. Poika toivotti hänelle myös hyvät yöt vastaukseksi ja lähti olohuoneesta.
Karan oli yhä pullea, mutta hän näytti paljon nuoremmalta kuin ennen. Vaikutti siltä, ettei hän ollut ottanut muuttoa Chronoksesta Kadonneeseen kaupunkiin huonosti. Hän hymyili usein ja puhui kuinka miellyttävää leivän leipominen oli ja kuinka mieltä ylentävää oli, kun ihmiset ostivat niitä. Hän ei tehnyt sitä vain ollakseen kiltti tai halutakseen rauhoitella poikaansa. Karan ei ollut lainkaan epätoivoinen heidän elämästään siellä. Chronoksessa kaikki annettiin heille, mutta Kadonneessa kaupungissa Karan oli rakentanut heidän elämänsä omin käsin. Siksi Shion ei halunnut tuhota sitä. Hän ei halunnut kiskoa juurineen äitinsä koko elämää aivan kuin oli tehnyt neljä vuotta sitten. Poika ei halunnut saattaa häntä enää ongelmiin.
Shion kaatui vuoteeseen. Hän tunsi pienen vilunväreen, ja vaimea kipu jomotti hänen takaraivossaan. Kun hän sulki silmänsä, kuvien ryöppy kiirehti hänen silmäluomiensa ohitse. Vihertävä tahra, hylätty salaatti, pinkki paita, Safun kasvot. Haluan harrastaa seksiä. Hiiri, joka oli viipeltänyt ylös hänen vartaloaan. Yhä luonnonlahjakkuus. Hänen sisimmässään kuumeni. Hänen sydämensä syke kiihtyi. Se ei ollut unta. Se ei ollut illuusiota. Nezumi oli asemalla ihmisjoukon keskellä. Teit melkoisen huomiota herättävän ilmestymisen. "Ääliö", hän mutisi ääneti. Mitä hänen piti olettaa siitä lyhyestä ilmestymisestä? Mitä Nezumi suunnitteli?
Shion nousi istumaan vuoteelleen. Unohdetaan Safu, olivatko ruumis puistossa ja Nezumi jotenkin yhteydessä toisiinsa? Samana iltana, kun hän oli löytänyt ruumiin, Nezumi ilmestyi. Oliko se sattumaa? Jos ne liittyivät toisiinsa, kuinka ne olivat-
Helähdys keskeytti hänen ajatuksensa. Hänen henkilökortissaan oleva puhelin soi. Ei se voisi olla. Hän tiesi, ettei se voisi olla Nezumi, mutta hänen sydämensä hakkasi. Hänen sormensa tärisivät, kun hän tarttui korttiin. Valkoiset kirjaimet välähtelivät näytöllä - Safu. Hän napautti vastausnäppäintä ja Safun kasvot ilmestyivät näytölle.
"Shion, olitko nukkumassa?"
"Ah - um, en."
Hän oli unohtanut. Hänen olisi pitänyt soittaa tytölle ja sanoa keskenjääneet hyvästinsä kunnolla loppuun.
"Safu, olen pahoillani aiemmasta. Minä-"
"Se henkilö oli niin tärkeä sinulle vai?"
"Häh?"
Safun kasvot olivat levinneet ovelaan hymyyn. Se oli sekä tyyni että kaunis.
"En ole nähnyt sinua ennen tuollaisena. Tiedätkö, millainen ilme sinulla oli kasvoillasi?"
"Häh? Odota- näytinkö niin pahalta?"
"Se oli tosiaan oikein mielenkiintoista. Se viihdytti minua koko ajan. Ensin se oli hämmennystä ja sitten - no, katsotaanpa - miksi sitä voisi sanoa? Iloiseksi? Ehkäpä haltioituneeksi? Ainakin se oli tarpeeksi pyyhkiäkseen kaiken muun mielestäsi. Sitten häivyit suoraa päätä ulos asemalta, jättäen minut aivan yksin. Surullinen tarina, eikö? Tiedetään."
"Olen pahoillani. En tiedä, miten voin korvata tämän sinulle."
"Älä välitä siitä. Ainakin sain nähdä uuden puolen sinusta - en ole ennen nähnyt sinulla sellaista ilmettä. Joten, Shion, kuka saa sinut näyttämään tuolta? Oliko hän niin tärkeä, että sai sinut jättämään kaiken ja jahtaamaan itseään?"
"Oli."
Poika yllätti jopa itsensä myöntäessään väitteen.
"Öh, Safu, älä käsitä minua väärin. Se ei ole tyttöystävä tai mitään sellaista. Uh... en tosiaan osaa selittää sitä hyvin, mutta..."
"On myös ensimmäinen kerta, kun näen sinun takeltelevan yrittäessäsi selittää asiota. On okei, jos sinulla on tyttöystävä. En pahastu, jos sinulla on jo joku mielessäsi. -Ei, tuo oli vale. Katso nyt minua, yritän joka tilanteessa olla niin vahva. Se on huono tapani."
"Se ei ole totta", Shion huudahti. "Olet aina rehellinen itsellesi."
"Vain sinun edessäsi." Etkö huomannut? Safu jatkoi ja hänen ilmeensä muuttui vakavaksi.
"Safu, oikeasti, öh- pidä huolta itsestäsi. Kun tapaamme kahden vuoden päästä-"
"Rakastan sinua, Shion. Enemmän kuin ketään muuta."
Yhteys katkesi ennen kuin poika ehti vastata. Hän pystyi kuulemaan sateen ropinan. Poika luuli nähneensä jonkin liikkuvan huoneen nurkassa.
"Nezumi?"
Varastohuoneen jauho- ja sokerisäkkikasojen keskellä kaikui vaan sateen ääni. Shion halasi polviaan ja istui hiljaa pimeydessä, kuunnellen lakkaamatonta tihkusadetta. Sade ei näyttänyt merkkejä kovenemisesta tai loppumisesta ja jatkui läpi yön.
Luku 3 ---->
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti